Joka syksy ne saapuvat, iskevät salakavalasti uhrin
niskaan. Monet luulevat voivansa paeta, välttää niitä. Juuri kun on optimoitu turvallisuus, silloin se tapahtuu!
Seuraukset näkyvät ja niitä kauhistellaan. Syitä selvitellään joskus vuosikausiakin.
Kuitenkin tämä demokraattinen järjestelmä on unohtanut asettaa vastuukysymykset oikeaan paikkaan. Viime perjantaina oli synkkä
kolaripäivä. Näitä yllätettyjä löytyi tienpientareilta: autonromuja ja enemmän tai vähemmän loukkaantuneita, kuolleita. Aura-
ja suolausautot lähtivät liikkeelle vasta tapahtuneiden kolarien jälkeen. Tänään ajelin Saarijärveltä Ähtäriin. Ja eikös sielläkin
löytynyt yllätetty rekka lumikinoksissa! Ja tie oli auttamattoman heikossa kunnossa.
Lumi oli annettu jäätyä tien pintaan, eikä sitä oltu poistettu. Tie oli
hengenvaarallinen autolla ajettavaksi.
Miksi tienpitäjä ei joudu vastuuseen? Jos ehdoin tahdoin vaarantaa ihmishenkiä,
eikö silloin ole kyse vakavasta rikkomuksesta - ehkä virkavirheestäkin.
Usein tapahtuneen tilanteen jälkeen kerrotaan syyksi: liian suuri tilannenopeus.
Jos ajatellaan, että ammattikuljettaja ajaa päivästä toiseen jatkuvasti
ylittämällä sallitut ajonopeudet, niin eikö silloin ole kyseessä toistuvaisrikollisuus?
Uudet autot tuudittavat kuljettajansa uskomaan mahdottomiin suorituksiin.
Unohdetaan fysiikan lait. Kitkamittaukset ja lämpötilatunnisteet ovat kaikkea muuta kuin luotettavia kun tehdään keliennusteita.
Mutta suomalaiset uskovat tekniikkaan kuin hullu puuroon.
Suurin ruususen uneen tuudittaja lienee Ilmatieteen laitos säätiedotteineen:
Muualla Suomessa vallitsee normaali ajokeli.
Miten joku studioennustaja voi tietää olosuhteet maantiellä esim
Loviisassa, Äänekoskella, Kittilässä? Kun olosuhteet saattavat muuttua
rajusti pienellä matkalla ja ajalla! Kun on hyvä ajokeli, tasainen pito, tulee yllättäen suola-auto, joka kylvää tehnesteensä
tielle ja hetkessä tie muuttuu pöperöiseksi sohjoksi, joka tukkii kaikki rengaskuviot ja pito häviää täysin! Näin lähes jokaisessa
risteyksessä talviaikana. Ja kun tiellä on todella liukasta, jäinen keli, niin hiekkaa ei löydy muruakaan. Ja kuitenkin se
pelastaisi monta ihmishenkeä talven mittaan.
Kenen on vastuu? Kaikki piiloutuvat kollektiivisen, kasvottoman järjestelmän
taakse.
Konginkankaan onnettomuus on vielä muistissa. Miksi se ratkaisevin taho,
tienpitäjä jätettiin syytteiden ulkopuolelle? Olihan tie tapahtumahetkellä niin liukas jäinen, ettei kissakaan päässyt eteenpäin
konttaamatta.
Talvi yllättää aina, tullessaan, ollessaa pois lähtiessään. Se on tullut
ja mennyt tuhansia vuosia samalla tavoin tai ei. Kuinka se voi edelleenkin yllättää tänä tietoyhteiskunta-aikakautena?
